Siirry pääsisältöön













Rehtori Ismo-O. Kjäldman


Tervehdys jokaiselle

Opiskelu lukiossa on aina ollut erilaista kuin peruskoulussa. Vaatimustaso on korkeampi ja ylioppilaskirjoitusten lähestyminen tuntuu taustalla jokaisena koulupäivänä.

On kuitenkin eräs seikka, joka on yhtäläinen niin perusopetuksessa kuin lukiossa. Koulun perustehtävä edelleenkin on opetus ja kasvatus. Sellaisten tietojen ja taitojen hankkiminen ja omaksuminen, joita tulevaisuus edellyttää: tiedollisia, taidollisia ja asenteellisia. Vaikka meillä ei ole kristallipalloa tulevaisuuden näkemistä varten, niin on kuitenkin asioita, joiden osaaminen on tulevaisuudessa merkityksellistä.

Ajattelen, että ne trendit, joiden hallintaa nuoret ainakin tarvitsevat tulevaisuudessa, ovat digitalisuus, kestävä kehitys ja kansainvälisyys.

Digitalisuus ei ole pelkästään sähköisten välineiden teknisen käytön hallintaa, vaan se on ennen kaikkea tiedon hankkimista, jäsentämistä, muokkaamista ja omaksumista. Tulevaisuudessa tarvittavan kriittisen medialukutaidon ymmärtämistä ja omaksumista sekä laaja-alaisen ja kompleksisen maailman hahmottamista.

Kestävä kehitys niin sosiaalisesti, taloudellisesti (ekonomisesti) kuin ympäristönkin (ekologinen) kannalta on merkityksellinen elementti, jonka tärkeyttä emme voi sivuuttaa ajatellessamme maailmaamme asuinpaikkana niin itsellemme kuin lapsillemme. Kestävä kehitys ja sen näkyväisyys alkavat tästä hetkestä ja täältä – jokaisesta itsestään. Vain siten voimme ajatella, että meillä ja lapsillamme on tulevaisuudessa maailma, josta kannattaa olla ylpeä.

Kansainvälisyys, samoin kuin kestävä kehitys alkaa jokaisesta itsestään. Siitä ajatuksesta, että haluan tietää, miten ihmiset ylipäänsä ajattelevat, tuntevat ja elävät. Lisäksi kansainvälisyys tulee tulevaisuudessa yhä enenevässä määrin olemaan myös osa nuorten arkea sekä ulkomailla tapahtuvan opiskelun että ulkomailla tapahtuvan työskentelyn vuoksi.

Näiden kolmen osattavan asian lisäksi ajattelen, että niiden omaksuminen edellyttää nuorilta hyvinvointia. Siinä on yhtenä elementtinä myös lukio ja lukiossa viihtyminen, oleminen kavereiden kanssa ja turvallisen, yhdenvertaisen sekä tasa-arvoisen ilmapiirin kokeminen. Toivon, että jokainen oppilas saa Leppävaaran lukiossa sellaisen kokemuksen.

Mukavaa maaliskuuta jokaiselle näiden ajatusten myötä.

rehtori Ismo-O. Kjäldman

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vaihto-opiskelijamme Isabelle

  My name is Isabelle, I am 17, and I am an exchange student here in Finland for the 2023-2024 school year. I am from the United States, and from the state of Colorado, right in the middle. I like to draw and paint, write, collect things like bones, stuffed animals, and angel figurines. I also love music! I am a big fan of metal, punk, and goth music and subcultures.                    Here, I am a long ways from home, so I have noticed many similarities and differences in the two weeks (so far) of my exchange. But first, let me tell you about where I’m from! I live in Parker, CO which is about an hour south of denver. I live on the prairie, and have a perfect view of the mountains from my house. At my house, we have a horse pasture and backyard where we keep horses and chickens respectively! We also have two dogs. Parker is considered a medium-size town with 60,000 people living there, but by Finnish town standards it is a lot bigger! It is a mostly suburban town where commercial ne

Syksyn 2022 ylioppilaan puhe

 Kuva: Erin Keskitalo Arvoisa juhlaväki, rehtori, opettajat ja koulun muu henkilökunta sekä tietenkin syksyn 2022 tuoreet ylioppilaat. Minulla on suuri kunnia olla puhumassa tänään teille Leppävaaran lukion ylioppilasjuhlassa. Niin muuten myös äidin äitini piti aikanaan puheen omassa ylioppilasjuhlassaan. Aivan ensimmäiseksi haluan onnitella kaikkia tämän syksyn ylioppilaita. Olemme tehneet valtavan työn, joka palkitaan tänään. Ollaan siis itsestämme ylpeitä. Itselleni ainakin tämä on valtavan tärkeä päivä, koska tieni ylioppilaaksi ei ole ollenkaan ollut itsestäänselvyys. Muistellaan nyt hieman, millainen oli meidän lukiotaipaleemme Leppävaaran lukiossa. Melkein 3,5 vuotta sitten aloitimme lukion alkuperäisissä Leppävaaran lukion tiloissa. Edessämme olivat tällöin heti jo ensimmäiset haasteet: sisäilmaongelmainen koulu ja tietenkin tässä vaiheessa meille täysin uusi ja tuntematon lukio-opiskelu. Samaan aikaan oli myös aika alkaa solmimaan uusia ystävyyssuhteita, kun suurimmalla osalla

Voitaisiinko sykemittareista luopua?

 Monet mittaavat omaa aktiivisuuttaan urheilukellolla tai sykemittarilla, mukaan lukien minä. Minun omassa äly- ja urheilukellossani on kolme aktiivisuusympyrää, jotka pitäisi päivän aikana saada täyteen. Monesti päivän lopussa harmittaa, kun rinkulat eivät olekaan täynnä ja menettää viikon putken, missä on saanut kaikki ympyrät täyteen päivittäin. Onneksi rinkuloiden tavoitemäärät saa säätää itse, jotta niihin voi laittaa itselle realistiset tavoitteet. Urheilukelloni ei myöskään ihan ymmärrä, että en voi esimerkiksi kokeen aikana yhtäkkiä nousta ja jaloitella, vaikka kello kuinka monta kertaa sanoo, että sen aika olisi nyt. Laitteen odotuksia ja neuvoja ei voi siis ihan aina täysin noudattaa.   Johanna Malinen toteaakin kolumnissaan “Mittaamme hyvinvointiamme, vaikka jatkuva suorittaminen on monelle petollista” (Yle uutiset, 12.12.2019), kuinka nykyteknologian avulla kehosta voi mitata todella monia asioita. Nykypäivänä urheilukelloista ja sykemittareista näkee oman askelmäärän,